Saimaannorpan suojelubiologiaa: tutkimuksista toimenpiteisiin

Suomen Riista 62: 71–82 (2016)

Mervi Kunnasranta, Marja Niemi ja Miina Auttila

Lue (.pdf)

Saimaannorpan kuutti on kevyt syntyessään, 4-5kiloinen ja on puolisen metriä lyhyt rääpäle. Kahden kuukauteen  emän rasvaisella maidolla vartuttuaan  se on jo 15 kiloinen jämäkkä köllikkä.  Yli kuusivuotiaitten ja vanhempien sukukypsien norppien paino on 40-65 kiloa, pituus 100-140cm. Maailman suurin naaras Iso-Ritva painoi keväällä ja laihimmillaan ollessaan 97kg ja Viljo 124kg.

Tammi-helmikuu. Luuraa jään hengitysaukkoja puhallellen ja auki raapien ja uros silmäilee morsiamelleen pesäpaikkaa, vahtii jään alta tummina luotojen kupeilla näkyviä kinoksia. Jos mäihä käy naaras hyväksyy houkuttimen ja karskuttaa eturäpylöillä helmikuussa kulkuaukon jään läpi ja siitä lämpimän onkalon kinoksen sisään.

Synnytyksen on huomattu tapahtuvan helmikuun 14 ja maaliskuun 13 päivän välillä. Armastelu tapahtuu jään alla pari viikkoa synnytyksen jälkeen.  Silloin huokailuavannoilta ja railoista voi kuulla kiihkeitä puhalluksia, kurlauksia sekä pärmätystä. Samoin voi nähdä avannoilla urosten tappelunujakointia ja takaa-ajoja.

Huhtikuussa auringon valohoidossa käynnistyy karvanvaihtoaika jota kestää yksilöstä riippuen toukokuun loppuun. Talviturkki kutiaa, irtoaa rapsuttelemalla, kastautumalla, kuivattelemalla, hinkkaamalla karheaan jäähän, kiviin tai kallioon. Norppa nukuttelee kesemmällä yössä ja se loppukesästä loikoo kivillä täysin pimeässä illan 24 – aamun 4 välillä. Usein se makaa piilosuojassa kivien välissä, ankkuroituu kynsillään onkaloon ja unisukeltaa, nukkuu tiedottomana veden alla ja nostaa  aika-ajoin kirsaa pintaan automaattihengityksiin. 

Kalojen jahtaus tapahtuu paljolti auringon nousun – ja laskun aikoihin kalojen parveutuessa ne ovat helpoiten suuhun imaistavia. Mieluisin saalis on pieni ahven ja kiiski, mutta syö mitä järven pöytä tarjoaa; erilaista einestä joka vuodenaikaan.

Syksyllä syö ähmälleen, kasvattaa muikuilla, siikasilla talvea varten vararavintoa,  nahan alle 8 cm lämpörasvaa. Marras-joulukuulla näyttää täyteen pumpatulta karvamakkaralta, kun paino on noussut jopa 40%. Talviturkki on upea, kiehkurakuviot hehkuvat tummassa turkissa. Jääkannen ummistaessa järveä norppa tökkii henkireikiä sukellusreviirilleen 150-300m välein rannoille, luotojen vesipoimuihin ja kivien vierille, matalaan lumen nietoskohtiin.

Saimaannorppa on arktinen hylje kuten sukulaisensa Jäämerellä, Itämerellä ja Laatokalla ja kaikki kaivavat pesän tuiskujen kasaamaan rannan tai ahtojään luminietoksiin.  Makuupesä on usein vain 1,3 x,1,5m leveä ja 50cm korkea onkalo jossa mahtuu nippanappa kääntymään. Synnytyspesä voi olla laajempi tai monikamarinen pesien sarja. Ihmisten auttamat apukinokset tehdään n. 8m pitkiksi, 3-4 m leveiksi ja metrin korkeiksi. Luonnossa näin valtavia kinoksia harvoin syntyy, mutta norpat himoitsevat, suorastaan jonottavat isoimpien kinosten perään. Jäätä rakastavat hylkeet viihtyvät kinoksissa loppuun asti. Luonnonkinoksen katto romahtaa leudoissa huhtisateissa, mutta pesäpaikka pysyy norpan tukikohtana usein jäiden lähtöön saakka.

Saimaannorppa rauhoitettiin viime hetkellä vuonna 1955 Eteläisen Saimaan kalastajien edotuksesta, kun niitä nähtiin enää hyvin harvoin. Silloin saimaalaisia arveltiin olevan jäljellä vain noin sata. Rauhoitusta ennen norpista maksettiin tapporahaa ”sangen viheliäisenä kaloja syövinä petoina.” Ukkini Viktor Kärkkäinen oli norppien metsästäjä. Norppien rasvasta eli traanista keitettiin öljyä jota käytettiin nahkojen voiteina, lääkkeenä ja maalien jatkeena. Nahasta tehtiin rukkasia, lapikkaan varsia  ja hattuja. Lihaa ei Saimaalla juurikaan syöty.

Norpallamme on hyvä kuulo myös veden alla ja se pystyy kuulemaan äänen suunnan. Viiksiaistimuksellaan se paikantaa kalat ja imaisee saaliin suuhunsa. Pinnan alla norppa näkee erinomaisesti, veden päällä huonommin, mutta erottaa hyvin liikkeen. Vaikka ikäloput norpat ovat usein lähes sokeita tai täysin sokeita, ne tulevat toimeen, suunnistavat, saalistavat ja hoitavat kuuttiaan. Tämän mahdollistaa viiksinäkö joka on meille maatallaajille käsittämätöntä. Kuulo pinnalla on ihmisen kuuloon verrattava. Reagoi poikkeaviin ääniin, mutta hajuaistimus on pettämätön ja nuuhkii tuulen tuomat ihmisen aromit satojen metrien päästä – ja pakenee.

Hiljainen, äänettömin norppa. Emä rummuttaa vedessä  kuuttiaan vahtiessa parin sekunnin bo-bo-bo-bo-boom-sarjaa ja urokset maaliskuussa kosioreissuillaan sirkkelimäistä, kireää sahaavaa kirinäänsä. Kuutti kutsuu emäänsä ynisemällä maitohuutoaan. Tämän se tekee myös pinnan alla.  Kun kuutilla on nälkä, se ottaa puhelun emälleen ja joskus hyvin vaativalla äänellä. Vesi kantaa pitkälle, emä kuulee ja saapuu pian. Saimaanorpan äänettömyys voi olla osa sen biologista viisautta.   Voi olla, että selviytyäkseen vuosituhannet pedoilta ja ihmisiltä hiljaisimmat jäivät jatkamaan sukuaan.

Järvinorppamme syö vain kalaa ja mahanäytteiden perusteella eniten ahventa. Pieniä kaloja, vaaksan mittaisia ja kaiken sorttisia. Ottaa mistä helpoiten ja parhaiten saa, ja kalojen kutuaikana on pidot. Norppa ei pysty pienellä suullaan ja pikkuruisilla hampaillaan paloittelemaan isoja kaloja eikä ottamaan kiinni lohia.

Kiiski, kuore, muikku, salakka, särki ovat makupajoja. Norppa syö vuorokaudessa reilun kilon kalaa, eli mahan täyttämiseksi tarvitaan  jatkuvaa sukeltamista ja kymmeniä pikkukaloja. Norppa onkin Saimaan paras hoitokalastaja.

Hiljainen erakko, boheemi juntti, auringonpalvoja, salaperäinen yllättäjä, naurava naamainen sukelluksen mestari! Jokainen on yksilö ja erilainen. Toisena päivänä utelias, seuraavana arka. Koko kansan kummilapsi. Pidetään huolta kansalliseläimestämme!

(Suomen kansalliseläimestä äänestettiin 80-luvulla. Karhu valittiin vaikka norppa sai enemmän ääniä kuin karhu. Asiantuntijaraati päätti, ettei saimaannorppaa voitu valita, koska osassa äänestyslipukkeissa luki vain ”norppa” koska näin ollen ei tiedetty äänestettiinkö itämerennorppaa vaiko saimaannorppaa).